Näytetään tekstit, joissa on tunniste maskeeraus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maskeeraus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. joulukuuta 2013

Siveltimien huumaa

On sanottu, että: " Halvastakin meikistä saa kalliin näköisen, kun käyttää meikin teossa hyviä välineitä." En tiedä pitääkö väite täysin paikkaansa, mutta hyvillä välineillä saa aikaan ihmeitä. 
Meikin laiton tulisi olla hauskaa ja leikikästä. Hyvillä välineillä meikkaaminen onnistuu joka kerta lähes täydellisesti. Hyvät ja laadukkaat välineet maksavat, mutta joskus joistain asioista ei kannata tinkiä. Ethän esimerkiksi mene kauppaan ja osta halvinta meikkivoidetta, koska se on halpa, mutta väriltään täysin epäsopiva ihollesi.
Nyt minulla olisi tarjolla välineitä, jotka ovat laadukkaita, mutta ei kuitenkaan räjäytä pankkitiliä.
Olen itse kokeillut useita mahdollisia siveltimiä ja minun on myönnettävä, ettei aina kalleinkaan ole se paras vaihtoehto. Ja tosiasia on, että ei välttämättä aina ole edes varaakaan. 
Minulla on tässä tarjolla 4 kaunista sivellintä, jotka soveltuvat päivittäiseen meikkaamiseen. Nämä siveltimet ovat hyvin samanlaisia kuin MAC siveltimet. Nämä on numeroituja, mutta näissä ei ole minkään brändin nimeä. Voitkin nimetä ne ihan, vaikka omaksi brändiksesi! 

217 sivellin on mahtava sivellin, koska se on niin monikäyttöinen. Tämä soveltuu täydellisesti luomivärin häivyttämiseen luomivakoon, luomelle, alaluomelle, ihan missä on tarvetta. Tällä siveltimellä voit, myös häivyttää peitevoidetta kasvoille.
222 sivellin on hiukan suppuisempi kuin 217. Tähän siveltimeen tarttuu luomivärit hyvin ja voit tuoda luomivärejä hyvin luomelle. Tällä voit myös tuoda luomiväriä luomelle. Tämän siveltimen hienoin ominaisuus on sen kapea pää, jolla pääset helposti luomivakoon.
224 sivellin on hiukan pyöreäpäisempi ja leveämpi harja kuin 217. Tällä voit häivyttää pehmeästi luomivärin äärirajoja, jotta luomiväristä ei jää turhan teräviä äärirajoja. Luomivärin on tarkoitus näyttää luomella sille, ettei sen alku tai loppupistettä näy. Täydellinen työkalu tuomaan myös luomiväriä luomelle. Voit myös käyttää tätä sivellintä tuomaan kuultopuutereita poskipäille. 
239 on litteä harja, joka soveltuu täydellisesti luomivärin tuomiseen liikkuvalle luomelle. Tällä siveltimellä levität myös vaaleat luomivärit helposti koko luomialueelle. Tällä voit myös vaivattomasti tuoda sävyjä alaluomelle.
Nämä siveltimet ovat täysin uusia ja käyttämättömiä. 
Käykää katsomassa lisää minun Youtube- videoistani, kuinka käytän siveltimiä meikatessa. 
Mistä näitä voi sitten saada? Käy kurkkaamassa sivun laidasta minun avoimet kohteet Huuto.net sivustoltani. 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Peitevoiteet

Hei vaan kaikille! Tänään ajattelin kertoa teille hiukan peitevoiteista ja niiden käytöstä.

 Peitevoiteita löytyy eri muodoissa. On peitevoidetuubeja, -kyniä, -purnukoita, -paletteja ja -puutereita. Peitevoiteilla on yleensä tarkoitus peittää tummia silmän alusia, ikääntyvän ihon erilaisia sävymuutoksia, isoja ihohuokosia tai muita näppyä, jotka ovat silmään pistäviä.

Peitevoide on hyvin saman tyyppinen, kuin meikkivoide, mutta paljon paksumpi. Yleensä peitevoiteen tarkoituksena on peittää eri sävyisiä pigmenttejä, jotka häivytetään oman ihosävyyn sopivaksi. Yleensä peitevoide levitetään ennen meikinpohjustusaineita ja meikkivoidetta, mutta pieniä pigmentti alueita voidaan peittää myös meikkivoiteen päällekkin.

Meikkivoiteen ja peitevoiteen tarkoituksena on tuoda harmoniaa kasvoille, jotta kasvojen ihoalue on sävyltään yhtenäinen. Peitevoide ja meikkivoide eroaa siinä, että peitevoide on paljon pigmentti rikkaampi, ja niitä on myös saatavana eri koostumuksella ja peittävyydellä. Peitevoidetta voidaan käyttää ihan itsekseen tai meikkivoiteen kanssa.

Tiesittekö, että ensimmäinen mainostettu peitevoide oli Max Factor:in Erace peitevoide, joka julkaistiin vuonna 1938. Aika hauska pieni fakta, että jo tuohon aikaan oli jo keksitty noin "hienoa" kosmetiikkaa.

 Liitän tähän alle kuvan kyseisestä tuotteesta.




"Camouflage" meikki on paljon pigmentikkäämpi malli peitevoiteesta. (Esim. Hard Candy - Camouflage peitevoide, Kat Von D - Lock it) Näiden "camouflage" peitevoiteiden tarkoitus on naamioida, eli peittää isoja ihon eri pigmentti eroja, syntymämerkkejä, arpia ja jopa tatuointeja.

Peitevoidetta valikoidessa yleensä kannattaa valita yksi tai kaksi sävyä omaa ihonsävyä vaaleampi sävy, koska kyseiset sävyt peittävät paremmin ihon epäpuhtauksia tai tummia silmänalusia. Joidenkin peitevoiteiden tarkoituksena on näyttää mahdollisimman läheltä omaa ihonsävyä,  joidenkin tarkoituksena on luoda kontrastia kasvoille, ja joidenkin on tarkoitus peittää tietyn sävyisiä ihon epäpuhtauksia tai pigmenttiläiskiä.

Silmien alla voi käyttää ns. korjaavia peitevoiteita, eli päinvastaista sävyä, kuin oma ihon alasävysi on. Keltapohjaiselle punapohjaisia ja punapohjaiselle iholle keltapohjaisia jne.

Peitevoiteet, jotka ovat keltapohjaisia, on tarkoitus peittää tummia silmänalusia.
Peitevoiteet, jotka ovat vihreä- ja sinipohjaisia voivat ehkäistä/korvata punaisia laikukkaita-alueita iholla, kuten finnit, pinnalla länyvät verisuonet tai cuoperosa.
Violettipohjainen peitevoide voi saada kalpean ihon näyttämään paljon kirkkaammalle.

Värillisiä peitevoiteita käytetään hyvin säästeliäästi normaalin peitevoiteen ja meikkivoiteen alla.

Muistakaa tämä, että huonosti levitetty peitevoide näyttää paljon pahemmalle,kuin se, ettet käyttäisi peitevoidetta ollenkaan.

Kuinka käytät peitevoidetta sitten oikein?

Kun haluat peittää kasvoalueella ihoa, valitse oman ihonsävyyn sopiva peitevoide. Kuvittele, miltä 2 sävyä vaaleampi peitevoidelaikku näyttäisi kasvoillasi. Haluat kasvoalueen peitetyn alueen näyttävän samalta, kuin oma ihosi.

Kun haluat raikastaa silmän alusia, käytä vaaleampia peitevoiteita. Tuo tuotetta ensin silmien alle taputtaen ja hiukan yli silmäkulman, ja häivytä tuote hyvin pyörivin liikkein, vaikka pienellä häivytys siveltimellä. Tämä antaa raikkaan ilmeen kasvoillesi.

Voit myös käyttää hiukan kosteaa meikkisientä apuna. Miksi juuri kosteaa meikkisientä? Koska, kuiva meikkisieni imee tuotetta itseensä. Jos käytät kosteaa meikkisientä peitevoiteen levittämiseen, muista levittää peitevoide kasvoille taputellen.

Hyvä vinkki on myös tuoda peitevoidetta silmäkulman sisänurkkaan ja nenän varteen. Voit häivyttää sävyä hiukan alaspäin suuntaisesti. Tämä antaa kasvoille runsaasti valoisuutta, kasvot näyttävät paljon nuoremmalle ja silmänvalkuaiset raikkaammalle.

Vielä yksi vinkki. Omaatko suuret silmäpussit. Tuo silmän sisänurkasta silmäpussin sisäreunaa pitkin (ei koko matkalle, vaan ainoastaan pieneltä matkalta) vaaleaa peitevoidetta ja levitä tuote hiukan kostealla pumpulipuikolla kasvoille. Tämä kikka antaa illuusion pienemmistä silmäpusseista, kuin ne oikeasti ovat, ja tällä levitys metodilla saa pehmeät äärirajat aikaan.

Näitä kaikkia kikkoja ei tarvitse yhtäaikaa käyttää, vaan voit valita näistä muutaman.

Muistathan, että peitevoide pysyy parhaiten silmien alla paikallaan, kun silmien alla ei ole kovasti kosteutta. Älä käytä kamalan raskasta kasvorasvaa tai meikkivoidetta silmien alla, koska on hyvä mahdollisuus, että peitevoide ei pysy paikallaan koko päivän. Pahimmassa tapauksessa peitevoide menee joka ikiseen juonteeseen ja ryppyyn. Ja uskokaa minua, se ei ole kaunis näky. Tällä tavalla voit saada kasvosi näyttämään paljon vanhemmalle, kuin ne oikeasti ovat.

Moni ammattilainen käyttää peitevoiteiden alla silmämeikin pohjustusainetta, jotta peitevoide pysyy hyvin paikallaan. Ammattilaisten toinen käyttämä kikka on se, että, kun olet levittänyt meikkivoiteen ja peitevoiteen, ota pala nenäliinaa, ja käytä nenäliinan palasta, hellästi painaen peitevoiteen ylitse. Tämä imee itseensä ylimääräistä kosteutta, mutta ei vie mukanaan pigmenttiä. Tämän jälkeen voit puuteroida peitevoide kohdat. Näillä pienillä, mutta hyvillä kikoilla saat peitevoiteen pysymään paljon paremmin paikallaan.

Toivottavasti näistä vinkeistä on teille apua. Laittakaa minulle kommenttia, että millainen on sinun oma peitevoide rutiinisi, vai käytätkö peitevoidetta ollenkaan?

Seuraavaan kertaan! Hyvää illan jatkoa!






perjantai 25. lokakuuta 2013

Naisellinen Chashire cat Halloween look

Hei vaan kaikille!

Tässä olisi uusin inspiraatio video kaikille Halloweenia juhliville.

Tämä on naisellinen Chashire Cat meikkilookki, Liisa Ihmemaasta.

Toivottavasti pidätte videosta. Käykää tilaamassa Youtube-kanavaani, 
että näette uusimmat videoni heti.

Hyvää illan jatkoa!