Tässä olisi viimeinen kategoria video minun to 10 käytetyimmistä huulipunista vuodelta 2013.
tiistai 31. joulukuuta 2013
UBUB ensimietteitä ja Uuden Vuoden meikkivideot
Hei vaan kaikille! Taas on aika vierähtänyt. On Joulut jo vietetty ja nyt sitten on jo luvassa Uusi Vuosi. Kohta pyörähdetäänkin jo vuosiluvun toiselle puolelle. Huh miten paljon kaikkea on mahtunutkaan tähän vuoteen.
Vasta minusta tuntuu, että vaelsin valtavan mahan kanssa, kun pikkuiseni syntyi kesäkuussa. Nyt hän onkin jo mahtavassa seurustelu iässä, 6,5kk. Minun pieni iso mies. Minulla on siis kaksi vanhempaa lasta ja sitten on nämä kaksi nuorempaa lasta. Kutsunkin heitä minun pikku miehikseni. Minun pikku ukot ovat kipeenä ja niin olen ollut itsekkin. Olemme oikein kunnon flunssan kourissa.
Ei siis juhlita tulevaa Uutta Vuotta oikein kummoisesti. Käydään kattelemassa raketteja ja syödään hyvää ruokaa ja nautitaan toistemme seurasta. Olisihan se ollut kiva mieheni kanssa juhlistella kahdestaankin, aikuisten kesken jotenkin, mutta kun olen kipeä, niin ei huvita räkänenässä juhlistella kovasti.
Juhlia tulee ja menee, vai mitä? Kuinka moni meinaa itse juhlistella Uutta Vuotta kunnolla? Jakakaa kanssanne kivoja Uuden Vuoden kuvia Instagramissa #Blingblingmami, niin näen kuvanne. Itse olen tehnyt muutamia ihania Uuden Vuoden postauksia tuonne Youtube kanavalleni. Ja ajattelin tehdä nyt oikein mega postauksen videoiden suhteen, jos joku niitä ei olekkaan nähnyt Youtube-sivustollani.
Ensinnäkin löysin mielettömän halvan kosmetiikka merkin Ebaystä ja tilasinkin aimoläjän heidän tuotteitaan kokeiltavaksi. Kaikki tuotteet olivat alle 3€ toimituskuluineen. Ja teinkin kyseisistä tuotteista videonkin, jossa avaan paketin ja annan kuulua ensimietteitä tuotteista.Valitettavasti kamera teki taas tepposet ja lopetti kuvaamisen yllättäen. Esittelen tuotteita vielä tarkemmin muissa videoissa.
Tämä idea minulla muhi jo ajatuksissa pitkä aika sitten, mutta jouluostosten lomassa unohdin tilata netistä glitteritekoripsiä Uuden Vuoden bilelookkeihin. Minäpäs sitten neuvokkaana tyttönä päätin tehdä itse glitteri tekoripsiä ja tässä teille olisi siitäkin kiva pieni ohjeistus, kuinka tälläisiä tekoripsiä voi tehdä sitten ihan itse.
Sitten minä kehittelin vielä erikseen dramaattisen silmänrajaus meikkilookin, jossa demonstroin kuinka käytetään tälläisiä glitter tekoripsiä.
Tässäpä on oikein pläjäys katseltavaa, jos et ole jo aikaisemmin nähnyt kyseisiä videoita.
Mikä on sinun mielestäsi ollut kivoin ja mieleen painuvin postaus tämän vuoden artikkeleista?

torstai 19. joulukuuta 2013
Top 10 vaaleanpunaiset/korallit huulipunat 2013
Hei vaan kaikille ihanaisille!
Tässä olisi minun Top 10 lista käytetyimmistä vaaleanpunaisista ja koralleista huulipunista vuonna 2013. Toivottavasti tykkäätte valinnoistani. Kertokaa tekin oma lempilistanne videon alapuolelle. Kuulisin mielelläni teidän mietteitä parhaista huulipunistanne.
Toivottavasti pidätte videostani, ja nähdään taas seuraavassa videossa. Jos tykkäätte videosta, niin muistakaa peukuttaa, niin näytän vielä Top 10 listan minun parhaista punaisista ja pinkeistä huulipunistani.
Muistakaa myös tilata kanavaani, niin näette uusimmat julkaisuni heti ensitilassa.
xoxo Bling, Bling Mami

Minut löytää myös Instagramista: @blingblingmami
Viralliset yhteydenotot: blingblingmami@gmail.com
Haluatko meikata samoilla tuotteilla kuin minä? Käy tsekkaamassa blogistani linkki, avoimiin kohteisiini huuto.net sivustolle.
Shoe lookbook 2013
Toteutan tässä yhden seuraajani toiveen, eli esittelen kenkiäni joita omistan. Minä voin nostaa käden ylös ja myöntää, että minulla on ongelma. Rakastan suuresti kauniita kenkiä. Omistan yli 100+ paria kenkiä ja yhteen videoon ne ei kuitenkaan mahtuisi. Tässä videossa esittelen muutamia kenkiä, joilla on erityinen paikka sydämessäni.
Säilyttelen kenkiäni laatikoissa vaatehuoneessani. Toivoisin kyllä, että minulla olisi parempi tila säilytellä kenkiäni, koska monien kenkien laatikot ovat menneet jo huonoksi. Hoidan kenkiäni hyvin. Muistakaa säilyttää kengät hyvin, koska hyvin hoidetut kengät pysyvät hyvänä pitkään.
Jos haluatte kuulla vikkejä kenkien kunnossa pidosta ja säilytyksestä, niin laittakaa kommenttia tämän viestin alapuolelle.
Mitä pidemmittä puheitta, tässä on minun Shoe Lookbook 2013.
Tunnisteet:
blingblingmami
,
Emmi L
,
shoelookbook 2013
perjantai 13. joulukuuta 2013
Bling, Bling Mamin Meikkikokoelma
Iltaa kaikille. Sain tuossa muutamia päiviä sitten pyynnön Youtubessa, tehdä minun meikkikokoelma videon. Päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tässä olisi pitkän editoinnin tuloksena puolen tunnin mittainen esittely video, mitä suurinpirtein löytyy minun meikkikokoelmasta.
Minä omistan ihan liikaa kaikkea, joten en pystynyt kaikkea yksitellen esitellä, mutta näytin suurin pirtein aimo-osan mitä kokoelmista sitten löytyy. Jos kiinnostuit mitä kaikkea kivaa minun meikkikokoelmasta löytyy ja kuinka varastoin meikkini, niin ota kuppi kahvia tai teetä, istuudu mukavaan asentoon ja katso tämä video.
Haluan vielä mainita ettei tämän videon tarkoitus ole kehuskella meikeilläni. Moni aina luulee, että tälläisiä videoita tehdään vain kehuskelu mielessä. Itse pikemminkin nöyränä ihmisenä voisin pikemminkin olla nolona, kuinka paljon minulta kaikkea löytyy. Mutta näin kosmetiikka bloggarina, tuotteita on vuosien varrella kertynyt aika moiset määrät.
Unohdin videolla mainita, että olen lahjoittanut osan tuotteista hyville ystävilleni, jos en ole tykännyt tai käyttänyt kyseisiä tuotteita ollenkaan. Ystäväni ovat tykänneet niistä sitten enemmän kuin minä itse.
Videosta sen verran vielä, että pahoittelen kameran pumppaavaa ääntä. Kamerani tarkentaa välillä hiukan kovaäänisesti. Olen koittanut etsiä uutta objektiivia kameraani, jotta saisin tuon pumppaavan äänen pois. Jospa se olisi heti ensivuoden alkupuolen juttuja.
Mutta mitä pidemmittä puheitta, tässä on minun meikkikokoelma video:

meikkikokoelma
Siveltimien huumaa
On sanottu, että: " Halvastakin meikistä saa kalliin näköisen, kun käyttää meikin teossa hyviä välineitä." En tiedä pitääkö väite täysin paikkaansa, mutta hyvillä välineillä saa aikaan ihmeitä.
Meikin laiton tulisi olla hauskaa ja leikikästä. Hyvillä välineillä meikkaaminen onnistuu joka kerta lähes täydellisesti. Hyvät ja laadukkaat välineet maksavat, mutta joskus joistain asioista ei kannata tinkiä. Ethän esimerkiksi mene kauppaan ja osta halvinta meikkivoidetta, koska se on halpa, mutta väriltään täysin epäsopiva ihollesi.
Nyt minulla olisi tarjolla välineitä, jotka ovat laadukkaita, mutta ei kuitenkaan räjäytä pankkitiliä.
Olen itse kokeillut useita mahdollisia siveltimiä ja minun on myönnettävä, ettei aina kalleinkaan ole se paras vaihtoehto. Ja tosiasia on, että ei välttämättä aina ole edes varaakaan.
Minulla on tässä tarjolla 4 kaunista sivellintä, jotka soveltuvat päivittäiseen meikkaamiseen. Nämä siveltimet ovat hyvin samanlaisia kuin MAC siveltimet. Nämä on numeroituja, mutta näissä ei ole minkään brändin nimeä. Voitkin nimetä ne ihan, vaikka omaksi brändiksesi!
217 sivellin on mahtava sivellin, koska se on niin monikäyttöinen. Tämä soveltuu täydellisesti luomivärin häivyttämiseen luomivakoon, luomelle, alaluomelle, ihan missä on tarvetta. Tällä siveltimellä voit, myös häivyttää peitevoidetta kasvoille.
222 sivellin on hiukan suppuisempi kuin 217. Tähän siveltimeen tarttuu luomivärit hyvin ja voit tuoda luomivärejä hyvin luomelle. Tällä voit myös tuoda luomiväriä luomelle. Tämän siveltimen hienoin ominaisuus on sen kapea pää, jolla pääset helposti luomivakoon.
224 sivellin on hiukan pyöreäpäisempi ja leveämpi harja kuin 217. Tällä voit häivyttää pehmeästi luomivärin äärirajoja, jotta luomiväristä ei jää turhan teräviä äärirajoja. Luomivärin on tarkoitus näyttää luomella sille, ettei sen alku tai loppupistettä näy. Täydellinen työkalu tuomaan myös luomiväriä luomelle. Voit myös käyttää tätä sivellintä tuomaan kuultopuutereita poskipäille.
239 on litteä harja, joka soveltuu täydellisesti luomivärin tuomiseen liikkuvalle luomelle. Tällä siveltimellä levität myös vaaleat luomivärit helposti koko luomialueelle. Tällä voit myös vaivattomasti tuoda sävyjä alaluomelle.
Nämä siveltimet ovat täysin uusia ja käyttämättömiä.
Käykää katsomassa lisää minun Youtube- videoistani, kuinka käytän siveltimiä meikatessa.
Mistä näitä voi sitten saada? Käy kurkkaamassa sivun laidasta minun avoimet kohteet Huuto.net sivustoltani.
Tunnisteet:
217
,
222
,
224
,
239
,
blingblingmami
,
Emmi L
,
MAC
,
maskeeraus
,
meikkaaminen
,
siveltimet
,
työkalu
torstai 12. joulukuuta 2013
Romanttinen deittilook
Hei vaan kaikille!
Tässä olisi ihanan romanttinen deittilook kokonaisuus, joka soveltuu moniin tilanteisiin tai juhlaan. Toivottavasti pidätte videostani ja nähdään taas seuraavassa videossa!
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)