sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tehdään yhdessä klipsipidennykset

Hei vaan kaikille! Tänään olisi luvassa pitkään lupaamani klipsipidennysten teko weft hiuksesta. Eli hiuksena käytän 240g Silk Proti hiusta, josta tein jo aikaisemmin arvostelun. Käytin näihin pidennyksiin 2 pakkausta hiusta, koska omat luonnolliset hiukseni ovat todella paksut.

Tein selkeän videon, jossa näytin ihan alusta, kuinka hiusnauha weft.stä saadaan tehtyä klipsipidennykset.

Tähän projektiin tarvitaan:

- Paperia
- Tussi
- Mittanauha
- Sakset
- Lankaa
- Neuloja
- Klipsi pinnejä
- Hiusta

Aloitetaan ensin purkamalla hiukset pakkauksesta ja lähdetään ompelemaan klipsit hiukseen kiinni. Muista tarkastaa, että klipsi pinnit toimivat kunnolla ja ovat ehjät, ennen hiuksiin ompelemista. Mikään ei ole kurjempaa kuin epätoimivat klipsit, jotka ovat ommeltuna kiinni uusiin pidennyksiin.





Näytän vielä videon lopussa kuinka uudet hiustenpidennykset kiinnitetään päähän. Jouduin hiukan tekemään "kikka vitosen", että sain hiukset toimimaan omaan päähäni. Oma tukkani ei tällä hetkellä sovi sävyllisesti pidennyksiin, joten näytän videolla kuinka sain hiukset toimimaan omaan päähäni sopivaksi. Lopputuloksesta tuli todella luonnollinen ja kaunis. 


Muista katsoa video loppuun asti, koska videon lopussa on luvassa mukava yllätys! Yhdellä katsojalla on mahdollisuus voittaa itselleen 120g Silk Proti hiusta. Tämä on palkinto minulta, ehkä juuri sinulle!


Tässä on video, jossa on hyvin tarkat ohjeet hiustenpidennysten tekoa varten.



Seuraavaan kertaan!









Ei kommentteja :

Lähetä kommentti