lauantai 19. lokakuuta 2013

Mikä ihmeen BB- ja CC-voide?

Ihonhoitovoiteita ja -tuotteita on markkinoilla, vaikka kuinka paljon. Kaikki suuret brändit lupaavat tuotteidensa toimivan toinen toistaan paremmin. Välillä tuotteiden luullaan sisältävän taikahippusia tai 24k kultaa, koska tuotteiden hinnat ovat päätä huimaavia. Markkinoille saapuu kokoajan hurjaa vauhtia, uudempia, ja hienompia tuotteita. Monesti ihmiset eivät edes tiedä, mitä kaikkea tuote sisältää tai miten tuotetta tulisi edes käyttää.

Isojen brändien tuotelanseerausten perässä, ei välillä edes meinaa pysyä. Itse tälläisenä meikki-intoilijana tykkään testata uusia tuotteita, monesti jo ennen kuin ne edes saapuvat Suomeen. Minun täytyy rehellisesti myöntää, että monia tuotteita en ole edes vaivautunut testaamaan, koska minusta moni vanha asia toimii paremmin, kuin joku juuri nyt pinnalla oleva meikkituote.

Minä olen meikkivoidetyttö henkeen ja vereen. En koskaan ole pitänyt mineraalipuuterimeikeistä, koska minulla on pintakuova iho, ja minusta puuterimaiset tuotteet ovat aina kuivattaneet ihoani entisestään. Ja toisekseen en ole koskaan saanut niistä tarpeeksi peittävyyttä. Näin punapäänä kaipaan saada peittävyyttä kasvoihini, koska minulla on paljon punaisuutta iholla. Pidän pisamistani, mutta poskieni alueen punaisuus on asia, mikä minua häiritsee. Pidän meikkaamista maalaamisena. Tykkään aloittaa tyhjältä pohjalta. Ja haluan perustuksen olevan kunnossa, ennen muun meikin aloittamista.

Markkinoilla on tällä hetkellä hurja määrä erilaisia tuotteita. On voidemaisia, nestemäisiä, puuterimaisia ja jne. Moni varmaan miettii kaupassa, että mikä tuote on hyvä, ja mikä tuote sopii minulle. Kuinka monta kertaa sitä haksahtaa siihen, että noh, minä näin telkkarissa hyvän mainoksen tuotteesta, minäpäs kokeilen sitä? Itse olen huomannut monesti, että olen niin mainosten vietävissä, ja sen huomaa minun massiivisesta meikkikokelmastakin.


No, entäs nämä kuuluisat "böö-böö"-voiteet ja maaginen uutukainen "cee-cee"-voide. Mitä nämä oikeastaan sitten ovat?

BB-voide eli toisin sanoen Beauty Balm - voide. Todellakin BB-voide on suomeksi kauneusvoide. BB-voide on aasialainen kauneusvoide, jonka tarkoitus on ollut peittää ihon epäpuhtauksia ja peittää aknearpia. Tämä voide peittää, sekä vaalentaa ihoa ja tekee ihosta kauniin kuultavan. Voide on hyvin kevyt koostumukseltaan ja se ei ole hyvin peittävä. Yleensä voide sisältää korkean suojakertoimen, jonka vuoksi voide on iholla vaalentava. Monesti valokuvia ottaessa sen huomaa, sellaisena vaalean harmahtavana "hohtona".

Jos, asteikolla puhutaan, niin ensin on, päivävoide ja tämän jälkeen tulisi BB-voide. Eli BB-voide on peittävämpi, kuin perus päivävoide. Itse henkilökohtaisesti tykkään käyttää BB-voidetta meikkivoiteen alla, koska meikkivoiteen kanssa kyseinen tuote saa ihon näyttämään virheettömälle.

"BB-voide on hyvin kevyt koostumukseltaan ja levittyy iholle kauniisti. Se ei ole kovin peittävä, mutta on kuitenkin peittävämpi, kuin päivävoide. BB-voidettakin voidaan levittää useampi kerros, jotta haluttu peittävyysaste saavutetaan, mutta meikkivoiteen kaltaista peittävyyttä sillä ei saa aikaan."




No, mikäs tämä CC-voide sitten on? CC-voide eli Correcting Cream on sanojensa mukaan, korjaava voide. Kyseessä on siis astetta järeämpi vaihtoehto, kuin BB-voide. Eli, jos BB-voide oli peittävämpi, kuin peitevoide, niin CC-voide on peittävämpi, kuin BB-voide ja peitevoide. Meneekö jo hankalaksi? No mitä ihmeellisen hienoa CC-voiteessa on? No juurikin sitä, että siinä on hiukan enemmän peittävyyttä, ei paljoa muuta. CC-voiteessa on myös samoja ominaisuuksia kuin BB-voiteessa, mutta se sisältää enemmän peittäviä ominaisuuksia, eli toisinsanoen peitevoidetta.

"Tässä esimerkkinä Tony Moly merkin oma CC-voide. Kyseinen voide on täysin valkoinen, jonka seassa on ruskeita kiteitä. Kiteet antavat voiteelle sävyä, kun ne menevät hangatessa rikki. Voide on alussa kasvoilla valkoinen, mutta hapettuessa muuttuu ihon omaksi sävyksi. Tämä on universaali sävy, joka sopii melkein kaikille ihosävyille".






Suomesta on niin hankalaa löytää BB- ja CC-voiteista kunnollista sävyä itselle, koska markkinat ovat niin suppeat. On sävyvaihtoehtoja yks tai kaks. Siinäpä se. Itse henkilökohtaisesti tykkään käyttää aasialais alkuperää olevia BB-voiteita tai CC-voidetta, koska ne ovat paljon vaaleampia, kuin Suomen markkinoilla olevat. Monet Suomesta saatavat tuotteet ovat liian tummia. Monet eivät juuri näitä mahtavia tuotteita tykkää käyttää, koska eivät meinaa löytää omaa sävyä.

Kumpaako tuotetta itse sitten käyttäisin? No, jos minulta vaaditaan rehellistä mielipidettä, niin vastaisin, että yksi riittää. Itse varmaan valikoisin CC-voiteen, juurikin siitä syystä, että se on peittävämpi. Mutta haluanko maksaa tuotteesta, niin paljon, että saan vain enemmän peittävyyttä kuin BB-voide voi tarjoata? Jos rehellisiä ollaan, niin kummassakin on hyvät ja huonot puolensa.

BB-voidetta on myös helppo tehdä itse kotona. Jos et halua, niin vahvaa meikkiä, niin sekoita hiukan meikkivoidetta kasvorasvan sekaan. Näin saat hiukan kevyemmän lopputuloksen. Ja takaan, että BB-voide on juuri omalle iholle sopiva sävy.

CC-voidettakin on helppo tehdä kotona. Lisää kasvorasvaan muutamaa sävyä voimakkaampaa meikkivoidetta, kuin itse käyttäisit. Lisää sekaan tujaus peitevoidetta ja siinä sinulla on kotitekoista CC-voidetta.

Huomaatteko itse, että kummassakaan voiteessa ei ole ihmeellisiä ainesosia. Tottakai niihin voi lisätä öljyjä ja vitamiineja, jotta voiteesta tulisi enemmän ravinteekkaampi ja hoitavampi. Ja kumpaankin rasvaan voi lisätä aurinkorasvaa, mutta lopulta näistä muutamista ainesosista kumpainenkin voide koostuu. Haluatko maksaa todellakin sellaisita aineista, mitä sinulta löytyy jo valmiiksi kotoa?

Pakko tähän on vielä lisätä, että on myös ihmisiä, jotka eivät päivittäin halua raskasta meikkivoidetta käyttää. Tuolloin BB-voide tai CC-voide ajaa asian. Varsinkin, jos haluaa hitusen peittävyyttä. Tyypillisesti kyseiset voiteet soveltuvat hyvin arkimeikin kanssa. BB-voiteen tai CC-voiteen päälle voi lisätä illalla meikkivoidetta ja siinä on jo erittäin hyvä pohja ilta- tai juhlameikkiin.

Itse olen kuitenkin edelleen ja tulen aina olemaankin, että meikkivoide on minun juttu, ja se ei taida ihan lähivuosinakaan muuttua.

Toivottavasti tämä hiukan selventää, mitä kyseiset tuotteet ovat ja mitä ne tekevät. Käykää siis itse kokeilemassa lähimmässä kemikaaliossa, kummastako voiteesta itse pidät enemmän. Voit myös helposti säästä rahaa, ja tehdä pienellä vaivalla itse kotona kumpaakin voidetta. Tämän jälkeen on helppo muodostaa oma mielipide, kumpaan tuotteeseen kannattaa lopulta tuhlata rahaa. Vai käyttääkö rahat lopulta kunnon meikkivoiteeseen.


Ensi kertaan!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti