Voi, silmä parkojani! Yöllä pimeässä, tekisi niin kovasti mieli vaan vetää peittoa paremmin korville, mutta pakon sanelemana on noustava ylös, kun pienempi huutelee pinnasängyssä niin, että korva parkoja särkee. Tätä se äitiys on ihanimmillaan, väsyneitä ja vähän nukuttuja öitä. Päivät tuntuvat kaikki samoilta. Kiukkua, huutoa ja tavaroiden heittelyä... Isommalla mahtava uhma ja pienempi itkee ja natisee, kun hampaita on tulossa. Huoh! Minun on ihan pakko kysyä, kuka ihme keksi hampaat?? Miksi niiden pitää sattua, kun ne puhkee? Miksi elämän pitää välillä olla julmaa? Ja onneksi pääkoppa on sen verran kova, ettei se ihan heti mee rikki, jos se hiukan lattiaan kopsahtaakin. Sekin vielä, jos se olisi yhtä herkkä kuin kanamunankuori.. yksi isku ja ou nöy, mikä sotku. (ajatuksen juoksuni on yhtä fiksua kuin kultakalalla)
Meillä ollut koko viikon sellainen kiukku ja känkkä pienellä miehellä, ettei ihan heti kukaan uskoisi. Mutta, äiti robotti on niin ihana, että se jaksaa ymmärtää ja hoivata. Pinnaa riittää, vaikka muille jakaa.. o-O, vai riittääkö? Onko pakko, jos ei jaksa? No, valitettavasti on. Kyllä se äidin rooli on haastavaa ja vaikeeta. Ehkä tämä joskus sitten palkitaan?
Aamulla monta kuppia kahvia naamaan. On tämäkin ihmeaine, ennen ei tarvinnut juoda kuin yksi kuppi kahvia, niin pää lähti käyntiin. Nykyään saa juoda, vaikka kolmekin kuppia kahvia, niin se ei tehoa. Olisko jo myönnettävä, että elimistö kaipaa unta.."pitäisikö mennä aikaisemmin nukkumaan", raksuttaa pääkoppa ja vanhemmat. No, kun on yliväsynyt, niin ei sitä ihan niin vaan osaa mennä nukkumaan, kun pään laittaa tyynyyn. Tosin mistäpä sitä tietää, kun en ole kokeillut. No itsellä menee aina oma aika, kun saan itseni nukahtamaan. Keskeytetyt yöunet ovat yleisin syy uupumiseeni. Minulle ei riitä reilun 3h yöuneut. Olen aina tykännyt nukkua, jopa pienenä, joten rakkaista yöunista luopuminen on vaikeaa.
Äitiys on ihanaa, älkää käsittäkö väärin. Minusta on ihanaa katsoa, kun kaksi poikaani leikkivät aamulla lattialla, toisia viihdyttäen. Isompi naurattaa pienempää, ja pienempi isompaa. Kumpanenkin käkättää nauraa yhteen ääneen. Parhautta. Se on kuin musiikkia korville. Parasta on aamuisin, kun isommalle alkaa antaa aamupalaa, niin yleinen kommentti on, että "Hyi, kakka". Silloin viimeistään, jos ei naurata niin ei milloinkaan. Yleensä sydän heltyy jo siinä vaiheessa, kun isompi tulee antamaan märän suukon äidille ja vetää kädestä keittiöön, et teeppäs äiti kulta minulle aamupalaa.
Jospa tämä tästä. Äiti on vaan väsynyt ja kaipaa unta. Pää ei toimi ja hyvä, että Suomea osaan edes puhua. Itselleni vakuutan joka aamu, että jospa huominen olisi parempi.. Odotan innolla päiväuni aikaa! Paras hetki päivässä, jos silloin saisi edes nukuttua puoli tuntia.. yleensä se tarkoittaa sitä, että, kun pienempi vaipuu uneen ja isomman laittaa omaan sänkyynsä, kun sitten tulee äidin vuoro kömpiä lämpimän peiton alle, niin mitä tapahtuu? Juuri, kun saat etsittyä itselle ihanan asennon johon voisit hymyssä suin nukahtaa, niin kuuluu, että äh, äh, ja bäääääääääää.. "Äiti, minä haluan maitoa, tai minä nousin ylös, nyt leikitään". Noooh, ei sitten nukuta. Se siitä päiväunista. Onneksi olen onnekas ja vanhempani asuvat lähellä, joilta voin pyytää apuja milloin vain.
Mutta, sinnikäs sissi kuin olen, niin koitan pärjätä, vaikka kovinkin väsyttäisi. Onneksi tämä vaihe on lyhyt. Kyllä sitä välillä harmittelee, että minne se minun vauva on kadonnut. Vastahan pienimies syntyi, ja ensiviikolla tullaan jo 6kk. Haikeuden haikeus.. vauvastani tulee kohta taapero. Viime viikolla Kuopion Matkuksella vauvani sanoi ihan selkeästi, että ÄITI. Ja tämän on kuullut moni muukin. Enteileekö tämä, että poikani alkaa kohta höpistä isomman isoveljensä tavoin 7kk iässä jo sanoja.
Oli aika veikeetä, kun 12-vuotias poikani oli 7kk vauva ja hän makasi rattaissa. Kauppaan mentäessä hän huuteli kaupantädeille, että "kissa, kissa ja vihelteli perään". Hän oppi 7kk viheltämään, kun hän oli kova puhaltamaan lelutorveen ilmaa. Kyllä oli monesti naurussa pitelemistä, kun ihmiset katseli huuli pyöreenä, että kuka tonkin sanoi ääneen. Tosin viheltämisen taidon hän unohti vuoden iässä kokonaan.
"Huhuu, kuka siellä?", kuuluu pienemmän isomman suusta! Tälläisinä hetkinä ihan herkistyy, isompi 1.v ja 9kk poikani on alkanut sanomaan jo pieniä lauseita. Tälläisinä hetkinä, ei edes väsymyskään tunnu enää niin kamalalle.
Mutta joo.. tälläistä kuuluu meidän aamuun tänään. Mitä kuuluu teidän arkeenne?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti