torstai 23. tammikuuta 2014

Leikitään uusilla meikkituotteilla - GRWM - Valmistaudu kanssani päivään


Hei vaan taas kaikille. Tässä olisi minun uutuus videoni, jossa leikin ja kokeilen uudempia kosmetiikkatuotteitani. Videolla nähdyt uutuus tuotteet ovat minulle entuudestaan tuntemattomia ja mielipiteeni tuotteista on aitoja.

Rimmel Stay Matte meikkivoide ensihetkellä vaikutti paljon huonommalle, mutta olen käyttänyt kyseistä meikkivoidetta kuvaus hetken jälkeen. Meikkivoide on hiukan kuivahko, mutta sillä saa kyllä täyteläisen näköisen ihon aikaiseksi. Olen välttänyt tuotteen levittämistä silmien alla, joka tahtoi joka levitys kerroilla upota juonteisiin.

Elf geelimäinen rajausväri hiipui päivän aikana hyvinkin paljon. Valitettavasti itse en kokenut saavani tuotteesta kaikkea irti. Tuote itseasiassa hiipui olemattomiin päivän aikana.

Revlon Grow Luscious Plumping ripsiväri on perus ripsiväri ja en aio kyseistä tuotetta ostaa uudelleen. Tuote ei yksinkertaisesti ollut ollenkaan hyvä. Onneksi en maksanut tuotteesta niin kamalasti, että jäisi harmittamaan.

Ja, jos joitakin kiinnostaa Facebook- sivustooni liittyminen, niin jättäkää kommenttia tai peukuttakaa videota, niin pistän sellaisen yhteisösivuston pystyyn.

Toivottavasti tykkäsitte videostani, jos tykkäsitte niin tilatkaa kanavaani.

 
               

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti